Hei,
Nimeni on Olga Rauhanen. Olen valmistunut parturikampaajaksi vuonna 2012, jonka jälkeen olen tehnyt kotikäyntejä ja liiketyöskentelyn aloitin vuonna 2015. Minulla on neljä lasta sekä olen täti kahdeksalle lapselle. Kampaamoni on paikka koko perheelle. Erityisen tärkeää minulle on, että aikuisten lisäksi myös perheen pienimmät ja nuoret saavat hyvän kokemuksen sekä kuuntelevaa palvelua. Lapset ja nuoret asiakkaina kohtaan aina lämmöllä ja tehokkuudella, mutta kiireettömästi. Minulla on aina aikaa keskustella jokaisen asiakkaan kanssa (tai vaikka pieneen leikkihetkeen ?). Seniorit ovat lähellä sydäntäni. On tärkeää, että ihminen saa kokea olevansa arvokas ja saa hiukset kuntoon, myös tilanteessa missä ei itse pääse kampaamoon. Sosiaaliset taitoni ovat vertaansa vailla, tykkään kuunnella ja jutella ihmisten kanssa. Palveluni ytimessä on asiakkaan kohtaaminen, toiveiden kuuntelu sekä näiden toteuttaminen erinomaisella ammattitaidolla.
Teen työni täydestä sydämestä. Toiset sanoo ”rakkaudesta lajiin”.